Radioaalto, kuten valokin, etenee suoraan. Kuitenkin ilmakerrosten lämpötilaerot yms. saavat aallon taipumaan hieman kohti maanpintaa. Taipuminen on kuitenkin niin pientä, että ilman muita tekijöitä radioyhteydet rajoittuisivat kotimaahan.
HF -taajuudet
Alle 30 MHz:in taajuuksilla radioaallot heijastuvat ilmakehän yläosassa olevasta IONOSFÄÄRISTÄ, jolloin pitkät, kansainväliset yhteydet onnistuvat helposti.
Ionosfääri jakautuu kolmeen kerrokseen (D,E ja F), joista ylin F-kerros heijastaa aaltoja. (Päiväsaikaan F -kerros on jopa kahdessa osassa F1 ja F2.) Ionosfäärin "kunto" vaihtelee vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan ja kaikkein eniten auringonpilkkujen määrän mukaan.
Talvi-iltaisin yhteydet Keski-Eurooppaan onnistuvat mainiosti esim. 3,5 MHz:in tai 7 MHz:in taajuuksilla.
Â
VHF- ja UHF -taajuudet
Ionosfääri päästää yli 30MHz:n taajuudet lävitseen, joten mikäli näitä korkeammilla taajuuksilla halutaan pitkiä yhteyksiä, on turvauduttava erikoiskeinoihin.
EME, Earth-Moon-Earth -yhteyksissä radioaalto suunnataan Kuuhun, josta pieni osa heijastuu takaisin. Tässä yhteysmuodossa tarvitaan suuria antenneja ja tehoja.
Meteorisironta eli Meteor Scatter -yhteyksissä radioaalto suunnataan pienten meteorien ilmakehään jättämiin palojälkiin, jotka heijastavat hetken radioaaltoja.
Troposfäärisessä etenemisessä kylmän ja lämpimän ilmamassan väliin syntyy radioaaltoja kuljettava kerros, jolloin pitkätkin yhteydet ovat mahdollisia. (Tropo)
ES -etenemisessä ilmakehässä on radioaaltoja voimakkaasti heijastava keskus, joka syntymekanismi on epäselvä.
Polarisaatio
Vaakasuoraan asennettu antenni, esim. vaakadipoli lähettää vaakapolaroitua radioaaltoa, kun taas pystysuorassa oleva antenni, esim. Ground Plane lähettää pystypolaroitua eli vertikaalista säteilyä. (Polarisaatio määritellään radioaallon sähkökentän voimaviivojen suuntaiseksi.)
Polarisaatio ei vaikuta radioaaltojen etenemiseen, mutta vaakatasossa oleva antenni vastaanottaa parhaiten vaakapolaroitua aaltoa :)
HF -taajuuksilla polarisaatio kiertyy ionosfäärissä, joten asemien polarisaatioeroa ei huomaa. Sen sijaan VHF -taajuuksilla vaaka- ja pystyantennin vastaanotossa on selvä ero riippuen vasta-aseman käyttämästä polarisaatiosta.
Â
Lähtökulma
Jos HF -taajuuksilla halutaan yhteyksiä mahdollisimman kauas, antennin säteilyn pitää lähteä mahdollisimman pienessä kulmassa kohti horisonttia.
Vaaka-antennien lähtökulmaan vaikuttaa antennin korkeus: mitä korkeammalla antenni on, sitä matalampi on sen lähtökulma. Antennin korkeus maasta pitää kuitenkin suhteuttaa aallonpituuteen. 3,5 MHz:n taajuutta vastaava aallonpituus on 80 metriä, joten 20 metrin korkeus on vain yksi neljäsosa aallonpituudesta kun taas 28 MHz:n taajuudella vastaava korkeus on kaksi aallonpituutta! Alla olevassa kuvassa on esitetty dipolin lähtökulmat 0,1 ja 1 aallonpituuden korkeudessa.
Matalalla olevan dipolin säteilykuvio on siis lähes suoraan ylöspäin.
Vertikaaliantennin lähtökulma on matala ja korkeus ei vaikuta siihen läheskään niin voimakkaasti kuin vaaka-antennien.
Â
Säteilykuvio
Vertikaaliantenni on ympärisäteilevä eli se lähettää säteilyä joka suuntaan. Korkealla olevalla dipolilla on suuntakuvio: säteily on pienintä lankojen päiden suuntaan.
Yagiantennin yhteydessä puhutaan etu-takasuhteesta, joka kertoo eteen- ja taaksepäin suuntautuvien säteilyjen suhteen.
